Arrivo subito!

August 30, 2008 | 1 Kommentti

Tämän lennokkaan ja iloisen lausahduksen tulet kuulemaan baareissa ja ravintoloissa. Ensimmäisellä ja toisella kerralla uskot siihen, että kahvisi tai ateriasi todella on heti tarjoiluvalmiina ja se kiidätetään luoksesi suorinta tietä. Arrivo subito tarkoittaa ainoastaan sitä, että teidän tilauksenne on huomioitu ja se tullaan toimittamaan teille. Säilytä huumorintajusi ja opi kiireettömyyttä!

Nyt pakkaan laukkuni ja valmistaudun Sisilian matkaa varten. Arrivo subito! Eli nähdään noin viikon kuluttua!

- Susanna

Eukalyptus

August 26, 2008 | Kommentoi »

Eukalyptuksen toinen nimi on kuumepuu. Sen sukuun kuuluu yli 700 erilaista lajia, joista suurin osa on puita. Eukalyptuksen koti on Australiassa, mutta nykyään sitä on levitetty ihmisen toimesta muuallekin maapalloamme.

Aromaterapiassa käytetään valtaosin eucalyptus globulus lajin vahamaisista ja aromaattisista lehdistä saatavaa öljyä. Kuumepuu- nimensä se on saanut kuumetta ja tulehduksia alentavien vaikutustensa mukaan.

Tartuntatautien riehuessa, kannattaa polttaa tuoksukynttilässä aitoa eteeristä eukalyptusöljyä. Se eliminoi tehokkaasti bakteerit ja virukset lähiympäristöstään. Kuumetiloissa eukalyptuksesta valmistettua voidetta taputellaan pään alueelle: Nenän, ohimoiden ja niskan alueelle ja virkistävää hierontaöljyä sivellään toistuvasti rinnan alueelle.

- Susanna

Matkarunoutta

August 25, 2008 | Kommentoi »

Romaanisia kaaria

Valtava romaanisen kirkon sisällä tungeksivat turistit puolipimeässä.
Holvi ammottaa holvin takana, yleiskuvaa ei saa.
Muutamat kynttilänliekit lepattivat.
Kasvoton enkeli syleili minua
ja kuiskasi koko olemuksellaan:
“Älä häpeä että olet ihminen, ole ylpeä!
Sinun sisälläsi avautuu holvi holvin takana loputtomiin.
Sinä et ole koskaan valmis, ja niin sen täytyy ollakin.”
Kyyneleet sokaisivat minut
ja tungos työnsi minut ulos aurinkoa hehkuvalle piazzalle
yhdessä Mr ja Mrs Jonesin, herra Tanakan ja signora Sabattinin kanssa
ja kaikkien sisällä avautui holvi holvin takana loputtomiin.

-Tomas Tranströmer-

- Susanna

Muistathan levätä, silloin kun väsyttää. Lepo, monipuolinen ruoka ja hygienia auttavat ehkäisemään flunssaa. Mutta joskus ennaltaehkäisevästä hoidosta huolimatta kaadumme voimattomina sänkyyn.

Kokeilemisen arvoisia ovat Argital virkistävä hierontaöljy ja eukalyptusvoide. Hierontaöljy sisältää eukalyptusta, minttua, sitruunaa ja rohtorautayrttiä. Hiero sitä rinnan alueelle tai käytä sitä suihkussa. Se keventää kuumeista oloa. Toista öljysively aina tarvittaessa.

Tämän lisäksi levitä pään ja rinnan alueelle avaavaa eukalyptusvoidetta. Eukalyptuksella on virkistävä ja avaava vaikutus ja se on hyvin antiseptinen. Eukalyptusvoide on lempeä  ja sopii myös perheen pienimmille. Sitten vain carmolisvettä kulaus ja uinumaan!

Anna riittävästi aikaa ja rauhaa omalle keholle järjestellä asiat taas niin, että normaali elämä voi jatkua. Sairastamisesta voi tehdä ihan siedettävän kokemuksen luonnon tarjoamilla yrteillä!

- Susanna

Giornata Italiana

August 21, 2008 | 1 Kommentti

19.9.2008 klo 10-20

Astu päiväksi Italiaan Wanhassa Satamassa!
Tervetuloa kaikki italiafanit ja Italiasta kiinnostuneet viettämään päivää italialaisten tuotteiden äärelle. Dell’Eco esittelee ja myy tuotteitaan ja kertoo kiinnostuneille Umbriassa sijaitsevasta L’Orto degli Angeli kartanohotellista – enkelten puutarhasta Umbrian sydämessä.

Kartanohotellista lisätietoa Dell’Ecosta tai suoraan hotellin kotisivuilta:
www.delleco.fi/ortoangeli tai www.ortoangeli.com

- Susanna

Megapolis 2023

August 21, 2008 | Kommentoi »

27.9.2008 klo 11-18

Dodon ja Oranssin kanssa onnellisia kaupunkeja on rakentanut joukko yhteistyökumppaneita, jotka esittäytyvät Megapoliksen Sankarikuluttajan torilla Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla. Askeettista hedonistia hemmottelevat ja hoitavat Ekokampaajat ry ja Dell’ Eco. Tervetuloa tutustumaan tuotteisiin ja palveluihimme!

- Susanna

Uffizi ja Accademia galleria
Varaa aikaa riittävästi vieraillaksesi Medicien palatsissa, Uffizin taidemuseossa ja Accademian galleriassa. Uffizin taidemuseon kokoelmat ovat valtavat ja häkellyttävät. Seisoessasi Botticellin maalauksien lumoissa ja ihaillessasi Da Vincin kädenjälkeä ei ole lainkaan harvinaista että näiden upeiden kokemuksien jälkeen  alat käyttäytyä levottomasti. Juo vettä ja pysy tolpillasi!

Accademia gallerian vaikuttavimpia teoksia ovat Daavidin patsaan lisäksi Michelangelon marmoriin hakatut orjat -veistossarja, jotka eivät ikinä valmistuneet. Miesten vuosisatainen kamppailu työstämättömän kiven kanssa on lähes todellista.

Firenzen tuomiokirkko
Firenzen tuomiokirkko on pehmeä ja valoisa. Valo sukeltaa kirkon ikkunoista ja tekee selkeän ja puhtaan vaikutelman. Voit jälleen karaista itseäsi kiipeämällä tuomiokirkon kupolia kiertävälle näköalaterassille. Tämä vaatii matkaajalta kuitenkin kylmää päätä ja hermoja.

 

 

Firenzen pihvi
Kokeile paikallista herkkua: Firenzen pihviä. Muista kuitenkin tarkentaa grammamäärä, minkä tilaat. Joissakin ravintoloissa ateriaa saa tilata grammoissa. Näin vältyt saamasta kilon verran maukasta lihaa ja maittavan laskun jälkiruuaksi.

Firenzen auringonlasku
Muista kiivetä myös ihailemaan Firenzen auringonlaskua Piazzale Michelangelolle. Se viimeistään saa sinut rauhoittumaan ja nauttimaan olemassaolostasi ja juuri siitä hetkestä. Michelangelon kukkula on tähän sopiva paikka. Voit kävellä sinne Ponte Vecchio -sillan yli ja seurata pitkälti Lungarno Torrigiania ylös. Tämän jälkeen oletkin valmis Firenzen yön seikkailuihin, jotka vetävät edelleen vertoja Medicien ajan juhliin. Onnea matkaan!

- Susanna

 

Savi laukaisee vartalon jännitystiloja. Kohdun lieviin supistuksiin toimii lämmin savihaude. Savi muokataan runsaaksi taikinaksi ja siihen lisätään mieltymyksen mukaan muutama tippa esimerkiksi mänty- tai eukalyptus eteeristä öljyä. Haude asetetaan alavatsalle tai alaselkään, jos selkäkivut ovat kovat ja annetaan levätä puolisen tuntia. Pyyhe pidetään lämpimänä.

Istumakylvyt ovat myös kokeilemisen arvoisia. Kyykky- ja istuma-asento usein helpottavat kuukautiskivuista kärsivää. Tämän lisäksi lämpö ja vesi ovat rentouttavia ja suojaavia elementtejä kivun hallinnassa.

Istumakylvyn voi tehdä reilunkokoiseen saunavatiin, johon lisätään ruokalusikallisen verran virkistävää hierontaöljyä. Istumakylvystä nautitaan riittävästi eli noin 15 minuuttia, jonka jälkeen huuhdellaan lämpimällä vedellä hyvin hellävaraisesti intiimialuetta, selkää ja reisiä.

Intiimialueiden pesuun Argital on kehittänyt erikseen myös nestemäisen intiimisaippuan, jossa on vihreän saven lisäksi teepuu- , minttu-, laventeli- ja neilikkaöljyä, joilla kaikilla on antibakteerinen ja virkistävä vaikutus sekä emättimeen että kuukautiskipuihin.

- Susanna

Mineraaliöljyt

August 15, 2008 | Kommentoi »

Mineraaliöljyjä saadaan petrokemian teollisuuden sivutuotteena (petrokemian teollisuus on öljynjalostuksen jatkoteollisuutta). Mineraaliöljyjä luokitellaan seuraavasti: parafiiniöljyt (paraffinic oils), vaseliiniöljyt (naphthenic oils) ja aromaattiset öljyt (aromatic oils). Viimeisintä ei pidä sekoittaa eteerisiin öljyihin.

Mineraaliöljyjä käytetään laajasti, koska niillä on mm. ylikuumentumista ja kuivumista hillitseviä ominaisuuksia ja raaka-aineena se on edullista. Kansankielellä mineraaliöljyjä voisi kuvata kameleontiksi, jonka lopulliseen käyttäjäkuntaan kuuluvat kaikki: Autoteollisuus, lääketeollisuus, ravitsemusteollisuus, kosmetiikkateollisuus, jne.

Kosmetiikassa mineraaliöljyjä esiintyy hyvin paljon helpon saatavuuden, raaka-aineen matalan hinnan sekä rakenteelle ominaisten vaikutustensa vuoksi. Koska niissä ei ole kasviaineosia, ne eivät reagoi ympäristöönsä, kuten härskiinny tai allergisoi. Iholle käytettäessä ne toimivat ikään kuin eristeenä.

Luonnonkosmetiikassa ei sallita mineraaliöljyjä. Sen käytön ovat kieltäneet kaikki olemassaolevat luonnonkosmetiikan sertifiointijärjestöt. Luonnonkosmetiikan valmistajat käyttävät raaka-aineina ainoastaan luonnollisia kasviöljyjä ja eteerisiä öljyjä, jotka sisältävät ihmisen terveyttä ja kauneutta vaalivia vitamiineja, hivenaineita, mineraaleja ja rasvahappoja.

- Susanna

Ruusu- ja neroli kukkaisvedet on saatu kukista tislaamalla. Nerolivesi on appelsiinin kukkaisvettä. Se on vanha ja käytetty parfyymien raaka-aine kuten ruusukin. Neroliveden tuoksu on virkistävä, raikas ja miehekäs siinä missä ruusun valloittava täyteläinen ominaistuoksu rauhoittaa ja rentouttaa. Suosittelen nerolivettä käytettäväksi mm. miesten kasvojenhoidossa ja ruusua ikääntyvän ihon sekä herkän ihon hoidossa. Sesonkituotteet.

- Susanna

keep looking »