savikaalihoito

Kävin viikko sitten virkistävässä hoidossa ekokampaajalla.  Hoito aloitettiin meditatiivisella ja rentouttavalla intialaisella päähieronnalla, jossa käytettiin apuna eteerisiä öljyjä. Hieronnassa käytettävät öljyt vaihtelevat asiakkaan mukaan: Valitaan kulloiseenkin terveydentilaan sopivimmat öljyt,  joilla haetaan asiakkaalle sopivaa aromaterapeuttista vaikutusta. 

Tämän jälkeen pehmennetyt luomukaalinlehdet odottivatkin jo vuoroaan. Hiuksiini levitettiin vihreä savi jauheesta tehty tahna, jonka viileys levitettäessä ensin aiheutti vilunväreitä. Kaalinlehdet asetellaan somasti ympäri päätä ja painellaan savinaamiota vasten tiiviiksi myssyksi. Tämän jälkeen tarjottiinkin lämmittävä yrttitee. Muutamassa minuutissa pääni lämpeni ja olo tuntui mukavan rennolta. Tällä kertaa saveen ei sekoitettu muita aineita. Saven annettiin muodostaa hoitava emulsio hiuksille veden kanssa.

Lopuksi hiukseni värjättiin aidolla kasvivärillä, jossa oli sekoitus hennaa ja värjääviä luonnon raaka-aineita. Energialeikkaus päätti hoidon ja kuohkeisiin hiuksiini ei suihkuteltu minkäänlaisia hiuskiinnikkeitä eikä sitä föönattu.  Energialeikkauksesta koulutetut ekokampaajat voivat kertoa enemmän.

Ekokampaajalistat löytyvät:

http://www.delleco.fi/argital-myymalat-ja-hoitolat/
tai täältä

http://www.ekoyrittajat.org/ekokampaajat

- Susanna